maanantai 30. syyskuuta 2013

Uusi ja vanha

Kuvanveisto ei koskaan ole ollut vahvuuksistani, mutta tässä työssä sitä ei ainakaan omasta mielestäni huomannut. 
 Kuvanveiston ideana on tuoda taide paperilta kolmiulotteiseksi niin että sitä voidaan katsoa, joka suunnasta niin alta, päältä ja sivuista.
Kuvanveistossa materiaalina voi käyttää mitä tahansa nykyään. Kipsiä, puuta, savea, muovia, marmoria, graniittia, jätettä, paperia, roskaa... mitä ikinä nyt keksikään sillä taiteessa ainoastaan taivas on rajana vaikka voihan pilvissäkin nähdä erilaisia muotoja, ehkä siis pilvetkin ovat jonkun veistoksia.

Meidän tehtävänä oli tehdä veistos pareittain. Opettaja antoi meille sana pareja, joista oli tarkoitus luoda kaksi veistosta, jotka muotoutuvat yhteen. Minä ja Enna valitsimme sanapariksemme uusi ja vanha ja melko nopeaa niitä ieoita alkoikin tupsahdella. Päätimme tehdä kahdet kasvot. Pienen vasta maailmaan tulleen vauvan kasvot sekä paljon maailmaa nähneen vanhan vanhan ihmisen kasvot, jotka olivatkin jo lähes kuin kuolleet lopulta.

Olin todella tytyväinen meidän lopputulokseen.

 

1 kommentti:

  1. Hei Riina
    samaa mieltä olen kanssasi siitä, että työstänne ei näy, että kokisit epävarmuutta saven kanssa. Tästä tuli hieno veistospari! Adjetiivi-pari on teoksesta helposti löydettävissä ja muoto on miltei puoliabstrakti... Puhuimme siitä, että tyhjä tila on osa veistosta ja tässä veistoksessa se tyhjyys jää kahden kasvonaamion välille.Eli tehtävänanto täyttyy kirkkaasti, hyvä te!!

    VastaaPoista